MUSTA TARANTULA – THE BLACK TARANTULA

Helsingin Kamarikuorolle sävelletyn teoksen ja parityöskentelymme lähtökohtana toimi Tarleenan ja minun lukema feministisen kirjailija Kathy Ackerin esikoisromaani Childlike Life of the Black Tarantula (1973). Minua viehätti Ackerissa kerronnan suoruus ja todentuntuisuus — monipäiseltä tuntuvaan ja voimakkaan ailahteleviin mielipiteisiin ja haluihin oli helppoa samaistua. Ackerilta sävellykseen tarttui mukaan rikkoutuvuutta, mutta myös tupakansavuista lähmää ja pelonsekaista kosteutta. Tarleenaa kiinnosti ajallinen etäisyys teoksen julkaisuun, miten provokaationakin tulkittu suoruus ja henkilökohtaisuus tuntui nyt raikkaalta ja herkältä, kömpelöltäkin. Teoksen suunnitteluvaiheessa puhuimme paljon ruumiillisuudesta: siitä, millainen instrumentti ihmisääni on. Halusimme Mustassa Tarantulassa käyttää hyväksi kuoron resonanssia ja luoda elektronisen tuntuisia kenttiä erilaisilla äänteillä.  Työskentelimme tiiviisti yhdessä: lähettelimme yhteiseen jaettuun kansioon tiedostoja toistemme tunnusteltavaksi ja kommentoitavaksi ja välillemme syntyikin projektia tehdessä erityinen luottamus. Tämänkaltaista hyvin henkilökohtaista ja avoimuutta vaativaa projektia olisi vaikeaa tehdä kritiikin tai torjunnan pelossa. Jätämme esityksissä tarkoituksella kertomatta, mitä teos koskee tai mihin otsikko viittaa. Teos alkaa ~4 minuuttia jatkuvasta muminasta ja onomatopoesiasta ja huipentuu keskivaiheella järisyttävään ”oota, mun pitää käydä pissalla” -lauseeseen. Ennen pitkää kullekin kuulijalle paljastuu, että koko ~12-minuuttinen teos viittaa seksiin ja seksin aikana usein kuultaviin kiusallisiin, kömpelöihin ja epämääräisiin virkkeisiin ja äänteisiin.